Kestävää kehitystä toteuttamassa


Kestävään kehitykseen tähtäävät toimenpiteet voidaan Jujolla jakaa kolmeen osa-alueeseen:  turvallisuus, ympäristö ja ympäröivä yhteisö. Työntekijöidemme turvallisuuden takaaminen ja ympäristöstä huolehtiminen ovat olemassaolomme ehto. Tavoitteenamme on minimoida toimintamme vaikutukset ympäristöön. Kauttuan ruukin alueen historia on yli 100-vuotinen ja haluamme olla osaltamme varmistamassa, että se säilyy elinvoimaisen osana yhteisöä myös tulevaisuudessa. Seuraavaksi annamme puheenvuoron kahdelle työntekijöistämme, jotka ovat työssään päivittäin tekemisissä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Oikeaa paperia oikeaan käyttöön

Jyri Huppunen on vastuussa tuoteturvallisuudesta ja toimitusketjusta. ”Pähkinänkuoressa työni on varmistaa, että tarjoamme tuoteturvallisuuden kannalta oikeaa paperia oikeaan käyttöön”, Jyri kertoo. Jos paperia käytetään tarkoitukseen, johon ei sovellu, vaarantuu lopputuotteen turvallisuus. Siten oikean paperilajin valitseminen oikeaan loppukäyttösovellukseen on edellytys turvalliselle tuotteelle. Työ vaatii läheistä yhteistyötä tuotekehityksen, myynnin ja jälkimarkkinoinnin kanssa. On välttämätöntä tarkistaa jo aikaisessa vaiheessa, kun uusi paperilaji on tuotekehitysvaiheessa, että kaikki paperin valmistukseen käytetyt raaka-aineet soveltuvat myös paperin loppukäyttösovellukseen.

Tässä vaiheessa on hyvä selittää hieman yksityiskohtaisemmin, miksi tämä vaihe on erityisen vaativa. Jujo myy asiakkailleen lämpöherkkää paperia ja päällystettyä paperia, joita jatkojalostetaan pitkässä toimitusketjussa.  Ennen kuin paperi päätyy loppukäyttösovellukseen, esimerkiksi elintarvikkeiden etiketiksi, jalostetaan se edelleen vähintään kahdella eri toimijalla. Eikä asian vaativuutta vähennä se, että suurin osa tuotteistamme menee vientiin. "Loppukäytön määrittämisen lisäksi on myös tärkeää tietää viimeisimmät uutiset ja säännökset koskien lämpöherkkien papereiden turvallisuutta. Esimerkiksi yksi läheisesti seurattu tietokanta on Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) ylläpitämä ”Ehdokasluettelo erityistä huolta aiheuttavista aineista” (SVHC)",  Jyri kertoo.

Jatkuvaa riskien arviointia

Mari Ylinen toimii Jujolla ympäristöpäällikkönä. Hän on vastuussa Jujon ympäristöluvasta tai kuten hän asian tarkentaa: "Tehtäväni on varmistaa, että Jujo täyttää ympäristöluvan vaatimukset". Suomessa  Aluehallintovirasto (AVI) myöntää luvan ja Elinkeino-, Liikenne-, ja Ympäristökeskus (ELY-keskus) valvoo lupamääräysten noudattamista.  Suomen laki luonnonsuojelusta (ympäristönsuojelulaki) säätelee ympäristöluvan vaatimuksia. Näin ollen ympäristöluvan pitää olla yhteensopiva myös EU-lainsäädännön kanssa.  Suomen lainsäädäntö on jopa tiukempi kuin EU:n. Mari seuraakin tiiviisti mahdollisia muutoksia vaatimuksissa, jotta jokaisen ympäristölupaa säätelevän toimijan vaatimuksiin voidaan vastata.

Mari toimii yhteistyössä kaikkien osastojen kanssa myynnistä tuotantoon. Tehtäviin kuuluu myös varmistaa, että puun alkuperä täyttää  PEFC™ ja FSC® metsäsertifikaattien vaatimukset ja raaka-aineiden turvallisuuden varmistaminen. Toinen Marin päävastuu ympäristöluvan lisäksi on  jatkuva ympäristöriskien arviointi. Kriittiset riskikohteet analysoidaan ja tarvittavat ennaltaehkäisevät toimenpiteet tehdään riskien pienentämiseksi. "Teemme kaikkemme suojellaksemme ympäröivää luontoa. Pääosassa suojelutyötä on kemikaalijäämien minimointi jätevedessä. Tehtaamme sijaitsee joen vieressä ja meille on tärkeää suojella jokea kaikin mahdollisin tavoin. Olemme esimerkiksi mukana viisivuotisessa JOKI-ohjelmassa, jonka tavoitteena on edistää lähialueemme vesien laadun turvaamista ja parantamista", Mari kertoo.

Mari Ylinen ja  Jyri Huppunen kuvattuna Kauttuan ruukin alueella. "Kauttuan ruukin alue historiallisine rakennuksineen on uskomattoman kaunis kesäaikaan", Mari kertoo.

Latest posts

Töissä tuotannossa

Yhteensä Jujon Thermalin lämpöherkkien ja päällystettyjen papereiden sekä joustopakkausmateriaalien tuotannosta…